Parisuhdetaulu

Liekö viime aikojen säät innostaneet tarttumaan kuvan korttiin kirjakaupassa. Jotenkin siitä tuli mieleen mies ja minä. Ei siten, että minä olisin tuo, joka ei voi kastella itseään ja siksi laittaakin miehen hakemaan maitoa, jotta voisin tehdä kaakaota lämmikkeeksi.

Tosielämässä taitaisi kyllä roolit mennä toisinpäin. Mies hoitaisi talotekniikan ja suojaisi kotia tulvalta ja minä hakisin maidon. Molemmilla omat hommat ja vastuualueet, mutta yhteinen hiili, johon puhaltaa.

Kesälomalla

Viime päivät ovat olleet yhtenäistä menemistä ja tulemista, kiertelyä ja kaartelua. Iltaisin on voinut ottaa sitten vähän rennommin. Kahvilani laajentui heti, kun ilmat sallivat.

Niittymme on puhjennut kukkaan. Kymmeniä näitä, satoja päivänkakkaroita ja miljoona heinää. Vielä kun oppisin kuvaamaan niittyä niin, ettei se näyttäisi epämääräiseltä ryteiköltä ja pöheiköltä. Ennen sitä ja siihen asti ihailen läheltä.

(käteni on muuten noin kuiva ja ryppyinen, kun pesin aiemmin käsipyykkiä)

Valoa synkkyyteen

Sataa, sataa aina vaan ja sisällä on pimeää. Kaivoin esille nuoruuden väkerrykseni, Björklampun. Aikoinaan sen sähköistyksen hajoaminen oli kova paikka. Sittemmin en ole lamppua osannut edes kaivata, kunnes vähän aikaa sitten katsoin Dancer in the Darkin toistamiseen. Ohjaaja Lars von Trieristä voidaan olla montaa mieltä, mutta elokuva on loistava. Björk, kuten muutkin näyttelijät tekevät upeaa työtä. Elokuva ei tuo valoa synkkyyteen, päinvastoin. Mutta Björklamppu tuo nyt, kun viritin siihen jouluvalot. En vain tiedä olenko kasvanut lampusta jo ohi? Onneksi kuvan voi vaihtaa.

Siivousta

Jos ei olisi blogia, tuskin olisin ottanut tätäkään kuvaa. Kuvaa tavallisesta arjesta, siivouksesta. Tänään pesin lavuaareja etikalla, melkoisella ihmeaineella. Pesu, puunaus ja järjestely jatkukoon taas huomenna.

Yöllä ja aamulla

Olen toisinaan yökyöpeli ja saan hillittömiä tekemisenpuuskia öisin. Aamulla kaikki oli levällään yön jäljiltä ja voin vain todeta, että laadukkaampia kuvia näiden sijaan olisin saattanut nähdä unissani.
Pienistä askarteluista tykkään erityisesti, sellaisista heti-kohta-melkein-valmiista. Aarikan puuvalmiista pässistä syntyi mustalla maalilla ja muutamalla helmellä avaimenperä.

Sateen jälkeen paistoi aurinko

Sään puolesta päivässä oli vaihtelua, sadetta, ukkosta ja aurinkoa. Muuten aika laiskanlainen välipäivä, joka enteilee touhukkaampaa huomista.

Juhannuksena

Viime juhannus meni Irinan keikalla, kun hän sopivasti sattui olemaan esiintymässä lähellä mökkiämme. Oli hieman erilaista olla liikenteessä ja ihmisten ilmoilla, kun olin lähes suoraan järvestä tullut ja ei ollut ihan ykköset päällä. Kostyymistä huolimatta keikka meni kuitenkin antaumuksella, mutta oli aika kohtalokas kengilleni.
Tänä juhannuksena kengät tai tarkemmin niiden solki sai uuden elämän koruna.
Kun taustalle virkkaa erivärisiä pitsirinkuloita, niin johan korusta saa variaatioita ja erottuu mustasta vaatetuksesta.

Kaikki taitavatkin jo kyllä olla juhannuksen vietossa, mutta hyvää juhannusta silti.

Nostalgista joutilaisuutta

Päivä on sateinen ja siksi energialtaan hidastempoinen. Minun piti tänä kesänä tutkia Matissea, mutta kirjastosta nappasin mukaani myös Anna Kortelaisen Puolivilli puutarha, Albert Edelfeltin Haikko. Sitä olen nyt selannut. Puolivilli puutarha kuulosti tutulta, ihminen tarttuu helpommin tuttuun kuin tuntemattomaan. Anna Kortelainen on mielenkiintoinen, lahjakas, sivistynyt. Mutta taas yksi, johon en ole tarpeeksi ennättänyt tutustua, täytyy paikata aukkoja sivistyksessä (ellei totaalista mustaa aukkoa).

Minäkin vaalin mielessäni, ajatuksissani, kuvitelmissani maanpäällistä paratiisia ja ikuista kesää, muistoissa mummolan kesät.

Nostalgia on kaipuuta menneeseen aikaa, ainaista ikävää siihen minkä ihminen on menettänyt. Senkin opin kirjasta.

Siihen, että prosessoin elämään heittäytymistä ja nauttimista versus suorittamista, kolahtavat sanat kirjasta....Vuodenkierto ja siihen liittyvä tapakulttuuri ovat näkyvä osa elämäntyyliämme. Jokaiseen vuoteen liittyy perinteitä ja tapoja jaksaa monotonista arkea, kesäsuunnitelmia, syyshankkeita, talven taitekohtia ja kevään odotusta. Näihin lomittuu myös työn ja vapaa-ajan suhde, tapamme tai ainakin pyrkimyksemme antaa itsellemme vapautta ja joutilaisuutta. Varsinkin kesällä joutilaisuus saa näkyäkin. Elämäntyyli on elämäntapamme vertauskuva, joka kertoo jotakin persoonastamme ja maustamme.

Kuvassa Mansikoita vuodelta 1890. Tyttö punaisessa mekossaan on jotenkin pysähdyttävä. Elän maalauksen kautta enemmän kesää, kuin oikeassa elämässä. Roikun enemmän kiinni muistoissa kuin tässä päivässä.

Arki

Paluu arkeen, tavallinen päivä, hujauksessa mennyt. Tästä päivästä haluan muistaa tienpientareiden valtaisat koiranputkikukinnat.

Voi taivas

mikä harmaus taas. Ja ei tule mitään kelpoa ja valmista ei.

Haltioissaan

Tänään olen haltioissani sinisestä taivaasta ja auringon pilkahduksista pilvien raoista. Sade teki pihalle hyvää, mutta onneksi se ei kestänyt ikuisuutta.

Lepoa, lepoa, lepoa...

Täällä on ollut hiljaista, koska olen potenut kuumetta. Tänään jouduin menemään kirjastoon(kirjastoon ei normaalisti koskaan joudu menemään), palauttamaan puoli vuotta lainaamiani kirjoja. Palautettujen pinon korvasin kasalla uusia, mukana nyt mm. Matissea. Samalla hain virkistykseksi ja vitamiineiksi hedelmiä ja illalla teen raparperikiisseliä (on hauska korjata omaa satoa). Ehkä nämä luonnonlääkkeet, antibiootti sekä lepo takaisivat pääsyn terveiden kirjoihin?
Minulle Matisse on aina ollut ennen kaikkea tämä punainen harmonia. On aika laajentaa näkemystä, korjata asenteita ja ajatuksia.