Tiesin tasan tarkkaan kuinka haluan jatkaa edellisestä iltakierros kuvastani. Minulla oli piirrettynä kuva valmiiksi mielessäni. Kuvan yhteyteen halusin kirjoittaa casual friday:stä, jonka tosin toteutin täysin käänteisesti. Sen sijaan, että olisin ottanut rennommin, päätin paneutua. Sipaisin punaa huuliin ja mustan paidan alle laitoin turkoosin.
Rakastan maalaamista, mutta samanaikaisesti myös inhoan sitä. Se, että kuva on tarkkana mielessä, ei tarkoita että se päätyisi siten paperiin. Joskus kuva vie minua, enkä minä kuvaa.
Tämän kuvan tärkein osa ja asia, piti olla punaiset huulet. Mutta kuten joskus aiemminkin, tyssäsi kuva juuri huuliin. Hermostuin, itse asiassa olin koko ajan hermostunut, koira kitisi naapurin koiran perään, astianpesukone lopetteli juuri ohjelmaansa ja tiesin, että nyt pitäisi vuorostaan täyttää pesukonetta (sulake ei kestä molempia laitteita yhtä aikaa). Tässä hermostustilassani (vaikuttaa varmasti, että hermostunpa vähästä, mutta kun tekee yhtä, ajattelee toista ja kolmatta mitä oikeasti pitäisi jo olla tekemässä, ei voi keskittyä ja silloinhan ei takuuvarmasti onnistu mikään) nappasin sakset ja leikkasin kuvan paperista. Painuin leikatun kuvan kanssa pihalle lemmikkien luokse. Otin kameralla kuvan ja sain jonkinlaisen jatkon iltakierros kuvalleni. En aiottua, mutta jotain, joka antoi taas uusia ideoita. Aina kannattaa näköjään tehdä, epäonnistumiset eivät olekaan tappioita.
Tiesin tasan tarkkaan kuinka haluan jatkaa edellisestä iltakierros kuvastani. Minulla oli piirrettynä kuva valmiiksi mielessäni. Kuvan yhteyteen halusin kirjoittaa casual friday:stä, jonka tosin toteutin täysin käänteisesti. Sen sijaan, että olisin ottanut rennommin, päätin paneutua. Sipaisin punaa huuliin ja mustan paidan alle laitoin turkoosin.
Iltakierros pihalla tapahtui tänään myöhään hämyssä. Pienet siniset tuikkivat kuin jalokivet. Ei sitä sävyä kameralla saanut tallennettua tai ehkä olisi pitänyt olla parempi kamera ja tuskin se olisi onnistunut sittenkään? Tässä jotain mitä tallentui. Loput otin mielikuvina. Niitäkin on tärkeä ottaa, eikä vain tähystää kameran läpi.
Voi tätä täyttä leikkimökkielämää!
Ympärillä on odotusta. Minä prosessoin ajatuksiani kasvattamalla hernepoikaa. Kuvassa en osannut päättää sutiako kaikki mustaksi vai jättääkö valkoinen reunus, viimeistelemättömyys ilmentäkööt asian keskeneräisyyttä.
Jos ilmat olisivat olleet aurinkoiset ja lämpöiset, olisi tullut tehtyä ja touhuttua. Mutta koska oli koleaa, märkää ja harmaata, tuli vain vetelehdittyä. Toisaalta oikein mainio keli levon kannalta. 
Teen harvoin kukkakimppuja, koska annan kukkien mielummin kasvaa ulkona. Sillä siellä ne elävät pidempään kuin maljakossa sisällä. Samoin yritän vaalia viimeiseen asti pystyyn kuolleita huonekasvejani, uskon ja toivon niiden uutta kukoistusta.
Mummi tiedusteli jouluaaton kulkua. Kysyi saiko tyttö burnoutin? Joulu on kyllä stressaavaa aikaa, mutta mummilla meni vain burnout ja Baby born sekaisin. Sittemmin Baby born-burnout on saanut nimekseen Marita. Ja tänään Marita sai villa-asun.
Koiran kanssa lenkin päätteeksi kierretään vielä pihalla. Tarkistetaan, että harsot ovat paikoillaan hallan pelossa, tutkitaan päivän tapahtumia, ihmetellään uusia kukkijoita ja vihreän vallankumouksen kehitystä.
Tänään kesäkauden avaus mökillä, tosin uida ei vielä uskaltanut.
Ja kotona kevään nopean etenemisen ihmettelyä. Kevätkaihonkukka ja lemmikki kukkivat jo. Vanhoja tulppaanejakin jaksaa maasta muutamia nousta. Ihana kevät!
Kun katson kuvaa, tuntuu että olisin idässä, jossain todella idässä. Kaukana. Oikeasti nautin lähes pilvettömästä taivaasta ja katson naapurin lehtiin puhkeavaa puuta.
