Katsoin Anne Riitta Cicconen L'amore di Marja. Tykkäsin elokuvan ”ilmeestä”. Minulle lavastukset ja rekvisiitta ovat elokuvissa tärkeitä. Ehkä tulee liiankin tarkasti katsottua elokuvakoteja ja arvotettua siten visuaalisen ympäristön kautta elokuvan "hyvyyttä" ja kiinnostavuutta. Tietenkään mikään kaikista kauniista kauneinkaan ulkokuori ei kanna ilman hyvää tarinaa ja sen oikeita, aitoja, uskottavia ja kiinnostavia henkilöitä. L'amore di Marja on (kasvu)tarina perheestä, ennen kaikkea äidistä ja tyttäristä, naiseudesta. Eri kulttuurien kohtaamista, omista unelmistaan luopumista, oman itsensä muuttamista ulkopuolisten odotusten tarkkailussa…
Laura Malmivaara on Marjana hyvä. Rooli on kaikesta päätellen hänelle hyvin tärkeä.
Tämä ei ole elokuva-arvostelu. Kirjoitin elokuvasta tänne, koska se antoi inspiraatiota ja jäi ajatuksiin.
Valkoisen paperin kammoa potiessa, tulee kuulemma piirtää värilliselle. Keltaisessa kuvassa hauskaa siksi on, että kaikki valkoinen on jälkikäteen lisättyä, ei jätettyä. Keltainen yhdistetään usein iloon, mutta kai se sitruunan tavoin voi olla hapantakin? Ja siten hapannaamalle sopiva taustaväri.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti