Pieni analyysi.
Olisi varmaan terveenpää pystyä siirtymään hieman iloisempiin aiheisiin ja saada lisää sävyjä äärimmäisyyksien mustan ja valkoisen väliin. Kannatan kauneuden ja hyvänolon levittämistä ympärille, mutta en vain jaksa kuvata niitä. Kyse on itseilmaisusta, asiat ja aiheet tulevat alitajunnasta, ei näitä kuvia teoreettisesti ja laskelmoivasti ajattele.
Olen kai sen verran vinksahtanut luonne, että asioiden täytyy jollain muotoa olla epäsymmetriassa. En siedä liian aseteltua, rakennettua ja harkittua ympäristöä. Pitää olla rouheista ja kontrastia, ei liian kaunista ja täydellistä. Harmoniasta tykkään mutta se ei saa olla staattista tai kyllästyisin.
Rajaukset ovat tärkeitä minulle. Erilaisilla rajauksilla sama asia saa eri merkityksiä. Tätäkin rajaamalla sai esille miesmäisyyttä, rumuutta, kovuutta ja toisaalta myös herkkyyttä ja kauneutta.
En pitänyt suusta, siksi peitin sen ja osaksi peittäminen on myös leikkimistä. Mitä peittäminen kertoo? Miettiikö katsoja enemmän syytä peittämiseen vai alla olevaa? Onko peittäminen itsensä vaientamista vai onko hänet vaiennettu?
Odotan jo niin viikonloppua, haen silloin kitschille vastaparia.
Tämän helppotekoisen piparilyhdyn ohje löytyi pari vuotta vanhasta Kotivinkistä. Ensin leivotaan kahdeksan kappaletta n. 4,5 x 15 cm kokoista levyä, jotka nostetaan pellille. (Tähän lyhtyyn meni vain kuusi levyä, mutta onneksi oli varakappaleita, koska yksi levyistä hajosi.) Levyihin painetaan pienillä muoteilla kuvioita ja sitten levyt sekä pienet pipariosat paistetaan. Jäähtyneet osat koristellaan omien mieltymysten ja näkemysten mukaisesti ja kiinnitetään yhteen sulatetulla sokerilla. Lyhdyn kokoamisessa apuna voi käyttää säilyketölkkiä. Sulanut sokeri on todella kuumaa, joten sen kanssa on oltava varovainen.
Muutamana iltana kynttilä on nyt palanut lyhdyssä ja hyvin on lyhty kestänyt kasassa. Kynttilän lämpö ei ole irrottanut sokerisaumaja vaan voimistanut piparintuoksua ja saanut sen leijumaan ilmassa. Ihanaa!
