sunnuntai 27. heinäkuuta 2008

Sunnuntai

Vaikka päivät ovat olleet nyt mitä kesäisimmät, ovat ajatukseni olleet silti jo syksyssä. Vaikka en odota syksyä lainkaan, on se saanut aikaiseksi käsityösuunnitelmia, kuten tämän pipokoristeen. Terese Bastin rintamerkki on Ihan Pienestä Putiikista. Pipokoriste on suunnitelmieni pienimmästä päästä, lisäksi haaveilen muutamista säärystimistä, lapasista ja villahameesta.Jotta jaksaisin syksyn tullen yhä aikaisemmin pimeneviä päiviä, päätin että sunnuntait ovat pyhä-/lepopäiviä, jolloin tehdään vain mukavia asioita. Tohinalla ja touhulla olen liimannut kuvia luonnoskirjaan. Antanut mennä vain, en sommitellut lainkaan. Tämä ei tarkoita, että hutiloisin, tekisin huonosti. Kokeilin vain tällaista tekemisen meininki -metodia. Liimaus liittyy myös siivoukseeni. Olen ollut liiaksi irtolippujen ja -lappujen ihminen. Tuntuu, että elämä olisi enemmän kuosissaan kun tietää, että kaikki on jossain yhdessä, ei vain irrallaan.

tiistai 22. heinäkuuta 2008

Muutama päivä sitten.
Tänään.

lauantai 19. heinäkuuta 2008

Onnellinen kesäpäivä, tähän mennessä varmasti kesän lämpimin. Poimin tapojeni vastaisesti kukkia kimpuksi, toin silmäniloa ja kesää sisällekin.

maanantai 14. heinäkuuta 2008

torstai 10. heinäkuuta 2008

Alkeellista kirjontaa

Olen halunnut jo kauan kirjoa. Ilman tietoa säännöistä, pistoista tms. tein ompelukuvamaisen kokeilun paperille.

tiistai 1. heinäkuuta 2008

Salmelassa

Tänään kesäretkeilin Taidekeskus Salmelassa. Kotiin tulin lukuisten ajatusten kera. Salmelassa on paljon katsottavaa ja nautittavaa, taidetta...
miljöötä, maisemaa, rakennuksia, puutarhaa... Kaikkea tätä on kattavasti vaikea esitellä, siksi kehoitankin käymään!

Välillä tuli vilkaistua myös kattoon.

Ylinnä Sari Tennin Nuoruus, öljy mdf:lle, 2008 (82) ja
Orja, öljy mdf:lle, 2008 (83)

Keskellä Sampsa Sarparanta, Vaaroja paratiisissa, öljy mdf-levylle, 2008

Alinna Alexander Novoselov, Daughter of Pohjola, öljy kankaalle, 2008 ja Skymaker, öljy kankaalle, 2008

Siinä missä Sampsa Sarparanta (näyttelyn suosikkini) maalaa valokuvamaisesti nykypäivää, kuvaa Alexander Novoselov Kalevalaa. Akseli Gallen-Kallela on tainnut opettaa meille, miltä Kalevala näyttää?

Salmelan kesän taiteilijoina 2008 ovat taidemaalarit Eija Hakkola, Reino Hietanen, Anne Hyvönen, Sanna Kauppinen, Jaakko Mattila, Tapani Mikkonen, Alexander Novoselov, Tuomo Rosenlund, Topi Ruotsalainen, Sampsa Sarparanta, Sari Tenni ja Sam Vanni, kuvanveistäjät Heikki Häiväoja, Johanna Häiväoja ja Olli Mantere sekä graafikko Igor Baranov.

**********************************************************
Anne Hyvönen, Punainen, öljy kankaalle, 2007

Välillä katsoin lattiaan. Itselleni joudun toteamaan, että vaikka toisinaan tuntuu, että elämä olisi yhtä varjoa, ei varjoa synny ilman valoa.