sunnuntai 27. heinäkuuta 2008

Sunnuntai

Vaikka päivät ovat olleet nyt mitä kesäisimmät, ovat ajatukseni olleet silti jo syksyssä. Vaikka en odota syksyä lainkaan, on se saanut aikaiseksi käsityösuunnitelmia, kuten tämän pipokoristeen. Terese Bastin rintamerkki on Ihan Pienestä Putiikista. Pipokoriste on suunnitelmieni pienimmästä päästä, lisäksi haaveilen muutamista säärystimistä, lapasista ja villahameesta.Jotta jaksaisin syksyn tullen yhä aikaisemmin pimeneviä päiviä, päätin että sunnuntait ovat pyhä-/lepopäiviä, jolloin tehdään vain mukavia asioita. Tohinalla ja touhulla olen liimannut kuvia luonnoskirjaan. Antanut mennä vain, en sommitellut lainkaan. Tämä ei tarkoita, että hutiloisin, tekisin huonosti. Kokeilin vain tällaista tekemisen meininki -metodia. Liimaus liittyy myös siivoukseeni. Olen ollut liiaksi irtolippujen ja -lappujen ihminen. Tuntuu, että elämä olisi enemmän kuosissaan kun tietää, että kaikki on jossain yhdessä, ei vain irrallaan.

8 kommenttia:

Ilona kirjoitti...

Kuulostaa oikein hyvältä tuo suunnitelmasi viikoittaisesta lepopäivästä! Minulla ollut vähän samanlainen idea tämän kesän kanssa. Koko kesä lomaa ja heti alussa päätin tehdä lähinnä vain mukavia asioita. Jotta jaksaisin ne talven pimeät päivät... Jaksaminen tuntui olevan vähän kortilla viime talvena, joten suunnitelmani oli ehkä tarpeellinen.

Olen myös sitä tyyppiä, jonka pitää erikseen antaa itselleen lupa olla vain ja tehdä vain kivoja asioita.

virkattu lintu kirjoitti...

Hieno pipokoriste!

Itse tykkään syksystä, silloin olo tuntuu energiseltä, ja tekee mieli aloittaa jotain uutta. Tuo lepopäiväsuunnitelma kuulostaa hyvältä. Sellaisia pitäisi itsekin yrittää mahduttaa jokaiseen viikkoon.

Minäkin harrastan välillä juuri tuollaista piirroslappusten liimailua :)

Killisilmä kirjoitti...

Minä en ajattele vielä syksyä. Elän kerrankin tätä hetkeä joka on - ja nythän on kesä! Kesäneulomuksiakin on kesken useampi.

Ajatus päivästä jolloin tehdään vain mukavia asioita on fiksu.

Kiva tuo tekemäsi pipokukkanen!

HeidiHelmiina kirjoitti...

Ilona, nähtäväksi jää miten lepopäivien käy. Jos ei ihan koko päivää pysty pyhittämään, niin sitten toivottavasti edes osan. Kyllähän sen tietää, että syksyn ja talven jälkeen tulee taas kevät ja valo, mutta nyt ei jaksa järkeillä silläkään.

Paperisydän, kirpeät aamut ja lämpimät vaatteet, ruska, kynttilänvalo, kukkasipuleiden istutus. Onhan syksyssä omat hyvät puolensa, mutta... Hienoa, että syksy saa olosi energiseksi, minä olen kai keväisin.

Killisilmä, kyllä minäkin elän yleensä tätä päivää ja nyt kesää. Ehkä syksypanikoitumiseni on ennenaikaista, mutta jotenkin syksy tuntuu nyt vaikealta. Ääh, menipä valitukseksi.

tuike kirjoitti...

minäkin aina vähän panikoidun syksystä, vaikka toisaalta tykkäänkin siitä... siinä on ristiriitaisuutta ja liikaa pimeyttä ja surumielisyyttä, jotain sellaista, mikä ei TUNNU mukavalta.

Olet saanut jotain luonnoskirjaan, hienoa! Minä en saanut mitään - viivaakaan en piirtänyt, vaikka olisi pitänyt. Taito rappeutuu nopeasti, täytyy heti kaivaa luonnoskirja esiin, jospa siihen sitten tulisi joku viiva vedettyä.

HeidiHelmiina kirjoitti...

Tuike, panikoituminen on minulla melkeinpä jokavuotista. Toisaalta se on ihan turhaan tai ehkäpä vain sittenkin tarvitsen sen henkisenä valmistautumisena muutokseen lämmöstä viileyteen, valosta pimeyteen.
Tuike jotain olen saanut aikaiseksikin. Suurin haaste tekemisessäni on voittaa itsensä tai epäonnistumisen pelkonsa ja toinen, että löydän aikaa.

design inkamaria kirjoitti...

hei!
Itse olen pitänyt sunnuntaita lepopäivänä lähes koko ikäni, ja niin oli myös mieheni lapsuudenkodissa. Eli en varmaan enää osaisi ajatella sunnuntaita tavallisena päivänä. Tämä tapa antaa hyvää pohjaa arkiselle aherrukselle ja työnteolle sekä omalle jaksamiselle. Eli tsemppiä teille kaikille matkalla sunnuntain rauhaan ja vapauteen!

HeidiHelmiina kirjoitti...

Design inkamaria, käytännössä sunnuntaille jää kyllä kotitöitä tehtäväksi, mutta yritän pyhittää sitä myös lepopäiväksi. Luovuus vaatii lepoa.