sunnuntai 31. elokuuta 2008

Blogini täytti heinäkuussa vuoden. Ei tullut juhlittua sitä, eikä järjestettyä arpajaisia silloin. Tehdään se nyt. Jos haluat voittaa tämän kortin tai jotain muuta, niin jätä puumerkkisi. Aikaa on ensi sunnuntain (7.9.) puoleen päivään asti.

perjantai 29. elokuuta 2008

Black Rose



Viime lokakuussa Pikkujutut kirjoitti kahden kuvan antamasta ideasta. Seuraavana päivänä syntyi koru. Ihastuin totaalisesti ideaan yhdistää kuva ja koru tai siihen miten kuvat antoivat korulle muodon ja rytmin. Sittemmin Pikkujutut on suunnitellut paljon koruja, joihin voi tutustua täällä.
Tällä viikolla minusta tuli vaihtokaupalla Black Rosen onnellinen omistaja.

lauantai 16. elokuuta 2008

Millä päällä sadesäällä

Meillä on nuokuttu tänään, keittiön basilikaa myöden. Tarmoa itsestään on ollut vaikea löytää. Nojatuoli on vuoroin houkutellut minua, vuoroin koiraa. Ollaan katsottu Minun Afrikkani ja nukuttu koiranunta. Teetä on juotu tänäänkin, kuten aina. Viime viikolla osallistuin ensimmäistä kertaa elämässäni korttivaihtoon. Sain postia Paperisydämen Annalta. Annan maalauksissa on iloa. Syksykin näyttää niin hyväntuuliselta, ettei tuo tuleva tai melkein jo oleva vuodenaika tunnukkaan enää niin pelottavalta. Kiitos Anna.

sunnuntai 10. elokuuta 2008

Maalausta tänään. Tässä tärkeimmät välineeni.**********************************************************Eilen piipahdin kirpputorilla. Virkatut pannulaput eivät taida olla muodissa, koska nämä sai muutamalla kymmenellä sentillä.
Koska oma virkattu torkkupeittoni ei ole alkuneliöitä pidemmälle edistynyt, niin olisikohan täysin mahdoton idea kerätä näitä ja yhdistää peitoksi? No tuskin jaksan odottaa siihen asti, että pannulappuja olisi tarpeeksi. Turkoosireunaisesta onkin tulossa kupinalunen ja oranssillekin on jo idea mielessä.

tiistai 5. elokuuta 2008

Kaksoiskuvia

maanantai 4. elokuuta 2008

sunnuntai 27. heinäkuuta 2008

Sunnuntai

Vaikka päivät ovat olleet nyt mitä kesäisimmät, ovat ajatukseni olleet silti jo syksyssä. Vaikka en odota syksyä lainkaan, on se saanut aikaiseksi käsityösuunnitelmia, kuten tämän pipokoristeen. Terese Bastin rintamerkki on Ihan Pienestä Putiikista. Pipokoriste on suunnitelmieni pienimmästä päästä, lisäksi haaveilen muutamista säärystimistä, lapasista ja villahameesta.Jotta jaksaisin syksyn tullen yhä aikaisemmin pimeneviä päiviä, päätin että sunnuntait ovat pyhä-/lepopäiviä, jolloin tehdään vain mukavia asioita. Tohinalla ja touhulla olen liimannut kuvia luonnoskirjaan. Antanut mennä vain, en sommitellut lainkaan. Tämä ei tarkoita, että hutiloisin, tekisin huonosti. Kokeilin vain tällaista tekemisen meininki -metodia. Liimaus liittyy myös siivoukseeni. Olen ollut liiaksi irtolippujen ja -lappujen ihminen. Tuntuu, että elämä olisi enemmän kuosissaan kun tietää, että kaikki on jossain yhdessä, ei vain irrallaan.

tiistai 22. heinäkuuta 2008

Muutama päivä sitten.
Tänään.

lauantai 19. heinäkuuta 2008

Onnellinen kesäpäivä, tähän mennessä varmasti kesän lämpimin. Poimin tapojeni vastaisesti kukkia kimpuksi, toin silmäniloa ja kesää sisällekin.

maanantai 14. heinäkuuta 2008