perjantai 22. tammikuuta 2010

Kiitoskortit

Tällä viikolla saapui postissa ristiäiskuvia. Netistä tilaaminen ja kotiinkuljetus/kanto onkin melkoista luksusta näinä päivinä, kun kotoa lähteminen on hieman hankalaa. Joskus toivoisi, että asuisi lähempänä keskustaa.
Askartelin kiitoskortteja. Onneksi materiaalit kortteihin löytyi jo valmiiksi. Toisaalta mitään uutta en nyt haluaisikaan ostaa. Minulla on säästövuosi. Ehtona kaikelle tekemiselleni on, että tarvittava materiaali on löydyttävä jo olemassa olevista. Toisaalta kohta on jo ihan pakko rikkoa tätä ja ostettava heijastinnauhaa.
Onneksi valkoista virkkauslankaa vielä on, niin voi tehdä pitsiympyröitä vaatteisiin ja koristeeksi muuallekin.
Kutsukuvan kanssa menin ennen joulua vanhoin ideoin eli vähän sieltä missä aita oli matalammalla.

keskiviikko 20. tammikuuta 2010

Kun ulkona on valkoista, tulee itsellekin kovin valkoinen olo, vaikka jos olisin nyt väri, olisin violetti, sellainen oikein syvä ja tumma. Olisin ollut jo pitkään.
Tänään ei menty yhdessä ulos. Katsottiin haaveillen kirjontakirjaa ja haettiin inspiraatiota. Jatkan vanhoja projekteja.

maanantai 18. tammikuuta 2010

Tein lahjaksi rintakorukukkasen. Näinä päivinä on parasta tehdä jotain pientä ja nopeasti valmistuvaa, kaikki suuret työt kun tuntuvat jäävän roikkumaan. Listasin keskeneräisiä käsitöitä. Teossa koirannuttu, ikuisuusprojekti neliöpeitto ja kaulahuivi. Olen varmasti unohtanut jotain, kun listasta tuli noin lyhyt. Haavelista onkin sitten pidempi. Ja keksin, että jos en nyt ehdi tehdä isompia ja vaativampia vaateprojekteja, niin ainahan valmiita vaatteita voi koristella pienillä jutuilla, kuten kirjotuilla kuvilla ja pitsipaloilla.

keskiviikko 13. tammikuuta 2010

Amerikan paketista

Olen ollut aika puhki poikki väsyksissä. Joulun, uuden vuoden ja ristiäisten juhlaputkesta, flunssasta (tytön ja omasta), tytön itkukaudesta. On sula mahdottomuus, että olisin ehtinyt tehdä mitään "ylimääräistä". Vaatteita olisi kiva tehdä, toivottavasti joskus löytäisin siihen aikaa, joka ei olisi keneltäkään pois. Onneksi persoonallisia vaatteita saa myös tilaamalla. Kovin mieluinen essu on Merjan puodista.
Olen päättänyt olla maaliskuun loppuun talvilomalla stressistä ja turhista huolista ja murheista. Toivottavasti tännekin ehtii useammin.

perjantai 13. marraskuuta 2009

Päivää vaille kaksi viikkoa

Pieneni kääntää päänsä kohti tyynyäni, johon on jäänyt tuoksuni. Se itkettää. En raaskisi olla erossa tytöstäni hetkeäkään.

perjantai 23. lokakuuta 2009

Tässä vaiheessa tämän verran joulua. Ensimmäinen koristekokeilu ja vähän joulupaperin "painamista". Maa olisi täynnä väriterapiaa.

keskiviikko 21. lokakuuta 2009

Melkein valmista. Vielä kun ompelen pussilakanan, niin sitten ensipetikin on valmis. Ja ikkuna kaipaa vanhaa lakanaa verhoksi.

sunnuntai 18. lokakuuta 2009

Olen siirtynyt kotielämään, silti aika rientää ja päivät ovat illassa ennen kuin huomaakaan. Paljon asioita on vielä kesken, levällään, hoitamatta, tekemättä. Viime aikoina olen ommellut paljon. Virkannut vähän ja oppinut mm. nirkon teon, joka mahdollistaa taas uusien projektien aloituksen. Olen miettinyt joulua tai lähinnä lahjoja, joita voisi tehdä. Intoa, innostusta ja ideoita olisi taas hurjasti. Toivottavasti ehtisin saattaa niistä mahdollisimman paljon toteutuksenkin asteelle. Ja etenkin valmiiksi.

Kiitos Inkeroinen tunnustuksesta.

lauantai 10. lokakuuta 2009

lauantai 26. syyskuuta 2009

Tyttömäinen

Me ei tiedetä tulokkaan sukupuolta. Olen aina ollut toisten kohdalla varma sukupuolesta, jos ei muusta niin viimeistään mahan muodosta. Mutta nyt omani kanssa olen ihan ymmällä. Kerran olen nähnyt unta pojasta, toisessa unessa pohdin sukupuolta. Toisaalta ei sillä, että sukupuolella olisi mitään merkitystä. Paitsi ehkä näissä käsitöissä. Nuttuun värit on valittu periaatteella vihreä ja vaaleanpunainen ovat hyvät yhdessä, en ajatellut että siitä tulisi näin tyttömäinen. Reunaan oli pakko virkata pitsikuviota, jotta helma pysyisi suorassa, kun en halunnut resoria. On ylipäätään yllättävää, että kasaan rullautuneista, epämääräisistä paloista sai aikaiseksi näinkin hyvän kokonaisuuden. Mutta seuraavan käsityön taidan silti tehdä ohjeen mukaan.