tiistai 14. heinäkuuta 2009

Virkkauksen ilo

Tarkoituksenani ei ole muuttaa blogiani pelkäksi käsityöblogiksi. Olen nyt vain kovin innostunut käsitöistä, joten tännekin tulee niistä siis kirjoitettua. Olen saanut kaunista korttipostia, mutta korteista myöhemmin, kun ehdin/osaan kuvata ne arvonsa mukaisesti. Tämän päiväiset kirjapostin kuvat on nopeasti napattu ja eivät tee parasta oikeutta kirjalle. Frida Pontén Virkkauksen ilo lupaa, että sen ohjeet on helppo ymmärtää. Sopii siis minulle!
Kirjassa on enimmäkseen ohjeita pieniin käsitöihin kuten mm. nappikoruihin, kukkiin, ranteenlämmittimiin, huiveihin... Osa kirjan töistä on todella helppoja toteuttaa, niissä kun voi yhdistellä kirpparilöytöjä, kuten värikkäässä päiväpeitossa. Itse haaveilen samalla tekniikalla toteutetusta valkoisesta pöytäliinasta.
Kirjassa kesän ja syksyn käsityöt on jaettu omiin lukuihinsa. Omat osuutensa ovat saaneet myös väri-ilo, pastellisävyt ja pikkuväelle tehtävät käsityöt. Olen huomannut odottavani jo pikkuisen syksyä. Siksi tykkään kirjankin syksykuvista. Syksy on kovin kuvauksellista aikaa.
Tämän hetken hermolepokäsityöni ja virkkauksen ilon tuojani on violetit neliöt. Neliöitä kun ei tarvitse paljoa miettiä ja värien yhdisteleminen on hauskaa. Tarkoituksenani on tehdä torkkupeitto ja peitosta niin suuri kuin olemassa olevista langoista tulee. Reunaväriksi valitsin violetin, koska se sopii sekä tytölle että pojalle. Olen iloinen, että saan siivottua lankavarastoa ja tulee vähän lisää säilytystilaa, sitä kun ei ole koskaan liikaa.

8 kommenttia:

virkattu lintu kirjoitti...

Hei, minullakin on tuo kirja! Ja se on kyllä harvinaisen kiva ja innostava kirja. Kuvat ovat niin raikkaita ja värikkäitä. Täytyykin selailla sitä taas tänään.

Kylläpä nuo virkkaamasi neliöt ovatkin kauniita! Ihanan peiton niistä saat. Hyvä idea laittaa uloin kerros violetilla. Tekisi mieli kokeilla itsekin samaa ideaa :)

Jonna kirjoitti...

Vaikuttaapa kivalta kirjalta. Tuohon voisikin tutustua. Virkatakin voisi pitkästä aikaa.

Täällä sinun blogissa on aina niin kiva käydä.

Ilona kirjoitti...

Tiäkkö, mulla on sama haave tosta valkosävyisestä pöytäliinasta. Jos mua oikein onnistaa kirppareilla, haaveella on muuttumisen mahdollisuus myös päiväpeitoksi.

HeidiHelmiina kirjoitti...

Paperisydän, kokeile vaan samanlaisia neliöitä. En halunnut tehdä valkoreunaista peittoa, koska meillä on musta koira (mustat koirankarvat eivät näytä kivoilta valkoisessa peitossa) ja taas mustareunainen olisi ollut liian synkkä isona pintana. Ja violetti ei ole selkeästi kummankaan väri, siis pojan tai tytön.

Jonna, kiva jos tykäät ja kiva, että jätit kommentin. Toivottavasti kirja löytyy esim. kirjastosta. On juuri sellainen kirja, joka on kiva lainata. Kun ohjeet on pieniin töihin, jotka valmistuvat kohtalaisen nopeasti, niin kirjaa ei tarvitse pitää ikuisuuksia lainassa.

Ilona, oma haaveeni on hidastunut, koska olen "tuhlannut" liinoja muihin töihin. Harmi, että virkattujen liinojen hinnat ovat nousseet. Sinänsä toki hyvä, siis jos hinta heijastaa arvostusta. Mutta harmi kukkarolle.

Killisilmä kirjoitti...

Virkkaaminen on tosiaan ilo, niin mukavaa että koukkua voisi sanoa parhaaksi kaverikseen :)

Kiva kun näytit tuon kirjan, en ole ennen nähnyt. Varmaan kirjastosta löytyisi.

Sulla on hyvä silmä pannulapuille :) Hauskoja löytöjä nuo edellisessä postissa.

Syysleimu kirjoitti...

Kiitos kirjaesittelystäsi! Luettuani postatuksesi pistinpä heti varauksen kirjastoon, ja sainkin kirjan nopeasti. Kirja on todella inspiroiva!

Tuula kirjoitti...

Ihana peitto tulossa!
Minunkin pitäisi opetella virkkausta, tykkäisin varmasti :)

HeidiHelmiina kirjoitti...

Killisilmä, tykkään virkkaamisesta. Tosin vielä en ymmärrä läheskään kaikkia ohjeita, joten opettelua on.
Taidanko enää muuta kirppiksillä nähdäkään kuin pannulappuja?

Syysleimu, kiva kun sait kirjan. Sitä on kiva vain selaillakin, vaikkei tekisi yhtään ohjetta.

Tuula, kannustan opettelemaan virkkausta. Isoäidinneliöt ovat esimerkiksi todella helppoja tehdä. Niissä on vain ketju- ja piilosilmukoita sekä pylväitä. Aiemmin yhtään neliötä tekemättömänä kuvittelin niiden olevan vaikeita, mutteivat ne ole. Hyvä ja selkeä kirja virkkauksen opetteluun on Joka tyypin virkkauskirja.