sunnuntai 24. helmikuuta 2008

Toisto

Monesti toivoo, että voisi nukkua yön yli. Saada edes yhden yön verran etäisyyttä, sillä tänään näen eri tavalla kuin eilen. Materialistiset tarpeet yön yli nukkuminen karsii varsin usein.

Eroa eiliseen on yhden oranssin verran. Tänään näin, että se selvästi puuttuu. Oranssi on vaivannut viime aikoina. Se ei lukeudu suosikkeihini. Tuo kuuma, voimakas ja energinen. Tänä päivänä kuitenkin varsin nykyaikainen ja suosittu yritystenkin väri, sillä vannotaanhan tehokkuuden nimiin.

Energistä viikkoa!

2 kommenttia:

tuike kirjoitti...

Nyt luin blogisi alusta loppuun rauhassa ja katselin myös kuvat uudestaan. Ihastuin todella. Pidän tyylistäsi:aitoa teeskentelemätöntä ja rehellistä. Ymmärsinkö oikein , naisten kasvokuvat olivat maalaamiasi? Ne puhuttelivat minua erityisesti. Kuvien TEKEMINEN on tärkeää, mutta myös toisen tekemien kuvien NÄKEMINEN. Kiitos, oli todella kiva lukea blogisi.

HeidiHelmiina kirjoitti...

Kiitos Tuike. Minunhan ne, joista yksi olen oikea minä tai jossa ainakin katseeni. Lyhyt tummatukka, esim. syyskuussa, omaa sinistä kohdassa on sisäinen minäni tai jollaisena itseäni tykkään kuvata tai johon samaistun.

En ole koskaan ajatellut, että kuvat olisivat muille kuin itselleni tärkeitä. Kun en ole tarkoittanut tai tehnyt niitä julkisiksi. Paitsi täällähän ne sitä nyt ovat. Kiva, jos ne antoivat sinulle jotain.