
Edellisiin vuosiin pohjautuen en odota tänään suurta laumaa noitia oven taakse. Yksi virpoja nyt ainakin on tulossa, siitä kun on jo etukäteen ilmoitettu. Hänelle tein pienen suklaayllätyksiä sisältävän tötterön.

Päivä on taas auringonpaistetta, joka tosin armottomasti paljastaa pölyjä. Siksi oli hieman kiillotettava "kristalleja". Siivosin olohuoneen pöydän miljoonasta projektistani. Silitin siihen lakanan liinaksi, joka toisin jäi kamalan ryppyiseksi. Keittiöön haaveilen vaaleanpunaisesta liinasta, muutoin värini on nyt valkoinen. Ostin kimpun tulppaaneja. Ja voi että niin pienestä voi tulla mahdottoman iloiseksi. Hyvää sunnuntaita!


Höperö minä. Tulin kauhean iloiseksi Ruotsin kruununprinsessan kihlauksesta. Onnea Victorialle ja Danielille. Tähän päivään sopii mainiosti kirppislöytö kirjaesittely. Uutta virkkuukoukulla vuodelta 1967, toinen painos otettu 73. Ostin kirjan kruunujen takia. Itselläni ei ole minkäänlaisia häähaaveita, mutta olisi mukava tehdä lapsille prinsessaleikkeihin kruunut.


Minulla on pieni tavoite. Saada joka huoneeseen jotain pitsistä tai muuta virkattua. Saada muutenkin selkiytettyä huushollia, että olisi enemmän koti kuin maalaus/askartelu/virkkaus/kutomis/valokuvaus -projektialue.
Ompelusten koetilkusta tuli pöytäliina. Mies halusi tästä kunnian itselleen. Ompeli pitkät pätkät kuvioita ja oli suureksi avuksi muutenkin, kun ompelin.