

En ole ennättänyt aikoihin kirppiskierrokselle. Siksi esittelen vanhoja löytöjä, ensiksi esillä metallinen tarjotin/lautanen, joka täällä jo aiemmin vilahtikin. Tämä on sarjani kolmas. Kaksi muuta ovat pienempiä ja mustapohjaisia. Kaikki tekoa made in USSR, tai niin ainakin luulen.
Sitten minulla on ikävä kukallisia huivejani, joita teininä pidin ja joiden käytön yhdestä kommentista lopetin. Ja harmittaa ettei ole kuvaa minusta äidin tekemässä valkoisessa keinoturkissa, valkoisissa housuissa ja kukallisessa huivissa. Talviasukokonaisuuteni, josta pidin kovin. Saattaisi naurattaa nyt, mutta oli silloin niin hieno.
Kirppis osa II on pitsijuttuja, kunhan saan niitä valossa kuvattua.