Tuntuu, että olisi elänyt pidemmänkin ajan. Viikossa tapahtunut niin paljon. Tänään kesän Salmela. Mun oli niin hyvä olla Maria Laineen maalausten luona. Tykkäsin Annuli Viherjuuren kahdesta ja Asta Pajusen lähes kaikista. Kädet oli tänä vuonna täynnä, joten oikeastaan ei kuvia, mutta muistoja ja tunne.
lauantai 7. elokuuta 2010
Tuntuu, että olisi elänyt pidemmänkin ajan. Viikossa tapahtunut niin paljon. Tänään kesän Salmela. Mun oli niin hyvä olla Maria Laineen maalausten luona. Tykkäsin Annuli Viherjuuren kahdesta ja Asta Pajusen lähes kaikista. Kädet oli tänä vuonna täynnä, joten oikeastaan ei kuvia, mutta muistoja ja tunne.
tiistai 3. elokuuta 2010
Kun käy läpi tavaroita, löytää kaikkea yllättävää ja unohdettua. Jäljennös Adolf von Beckerin Tyttö ja kissa maalauksesta, jossa olen pelännyt ihmistä ja takellellut tytössä. Pidän edelleen tuosta alkuperäisestä teoksesta, sen "pienestä" aiheesta, kauniista hämystä ja tunnelmasta. Jotain sellaista mennyttä rauhaa ja hitautta, mitä enää ei ole. Haluan roikkua tämän kanssa vielä menneessä ja jätän talteen.
maanantai 2. elokuuta 2010
Räsymatto lempimatto
sunnuntai 11. heinäkuuta 2010
lauantai 10. heinäkuuta 2010
Hentoa valoa
Taittelin kymmenen perhosta. Kokeilin niihin kopiopaperia, leivinpaperia ja silkkipaperia. Sellainen läpinäkyvä paperi olisi ollut varmaan parasta. Sitä ei ollut, enkä edes muista sen virallista nimeä. Tyydyin silkkipaperiin. Kopiopaperi oli läpinäkymätöntä, leivinpaperi olisi ollut kuumuudenkestävää, mutta en tykännyt sen likaisesta sävystä. Silkkipaperi on vähän liian hentoa, mutta kuultaa kauniisti läpi. Lamppujen ympärillä on kovaa muovia olevat suojukset, joten paperi ei pääse osumaan lamppuihin, silti en pitäisi näitä päällä vahtimatta. Kivaa hentoa valoa.
perjantai 9. heinäkuuta 2010

On ollut hiljaisuus. Odotamassa miljoona pientä ja suurempaa projektia, nyt ja sitten hetkiä, kun on aikaa. Omaa aikaa. Tyttösessämme on kovasti vahtimista. Hän on oppinut ryömimään, konttaamaan, istumaan ja seisomaan tukea vasten hetkessä. Nyt hän haluaa kävellä tuen kanssa ja yrittää kurotella ja kiipeillä kaikkeen mihin vain yltää ja kykenee. Nukkumarytmimmekin on muuttunut.Halusin osallistua nuttuprojektiin. Tein kaksi nuttua, jotka sain laittaa mukaan ystävällisen Saksittua blogin Sadien yhteispostitukseen. Kiitos vielä kerran. Sadie muisti myös meitä tyttösen kanssa paketilla. Tyttönen sai nallen kuvan katseltavakseen, minä lankoja kirjontaan ja origamipapereita. Muistaakseni en ole maininnut täällä kertaakaan kiinnostustani origamia kohtaan. Tahdon taitella perhosia. Ja tehdä hakoja, tatoja ja umetatoja.
Perhosia tahdon myös kirjoa ja maalata pieneksi kokoelmaksi seinälle.
torstai 3. kesäkuuta 2010
Vaatejuttuja
Me ollaan saatu paljon vauvanvaatteita käytettynä ja ollaan kiitollisia siitä. Tykkään hieman muunnella ja uudistaa niitä. Pieni muuntelu on nopeaa ja helppoa, enkä osaa vielä ommella itse vaatteita.
Oli vanha takki.
Oli vanha kuva.
Kirjoin. Kerrankin oikealla langalla. Se luisti hyvin ja oli helppoa. Nyt kuvista huomasin leukalinjan hieman karanneen. Onneksi sitä ei luonnossa huomaa tai siis että näyttäisi virheeltä.


Ompelussa olisi varaa parantaa. Kuvan alle on kirjottu neidin nimi, valokuvasta sen poistin.

Hampaat kutittaa.
Oli vanha takki.

Oli vanha kuva.

Kirjoin. Kerrankin oikealla langalla. Se luisti hyvin ja oli helppoa. Nyt kuvista huomasin leukalinjan hieman karanneen. Onneksi sitä ei luonnossa huomaa tai siis että näyttäisi virheeltä.


Ompelussa olisi varaa parantaa. Kuvan alle on kirjottu neidin nimi, valokuvasta sen poistin.

Hampaat kutittaa.
perjantai 28. toukokuuta 2010
perjantai 21. toukokuuta 2010
Pinnit
maanantai 3. toukokuuta 2010
Leikekirjailua ja siivousta

Olen kasannut taas leikekirjaa. Yrittänyt päästä eroon lehdistä ja ollut tyytyväinen siitä, että uusiin lehtiin ei ole mennyt euroakaan rahaa. Uusia en halua ostaa, vanhoissakin on katsottavaa. Ja parhaat palat niistä siis talletetaan. Huomaan pitäväni monesta, vanhasta ja väreistä, toisaalta valkoisesta ja avarasta. Valosta, keksinnöistä, persoonallisista ratkaisuista, veistoksillisesta harmoniasta, maalauksista (valokuvasuurennoskin voisi olla kiva), suorista linjoista, pinoista, koreista, käsitöistä tai ylipäätään siitä, että harrastukset saavat näkyä...Ehkä olisi helpompi ja parempi ajatella "mitä ei minulle kiitos" -listaa. Sen suhteen osaisin olla ehdoton.
Toiseen aukemaan olen kasannut mustia seiniä. Minulla on jäänyt kesken projekti, maustehyllyn peitto liitutaulumaaliovella. Syksyllä mahan kanssa kävin kysymässä levyä oveksi. Puutavarakauppa myi niin isoja levyjä, etten olisi saanut sellaista millään kuljetettua. Projekti on sittemmin jäänyt roikkumaan, kun kaksi päivää kyselystä, olinkin jo synnyttämässä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)






