
Kesän Salmela kierros tehty.
Olen saanut kaunista korttipostia, mutta korteista myöhemmin, kun ehdin/osaan kuvata ne arvonsa mukaisesti. Tämän päiväiset kirjapostin kuvat on nopeasti napattu ja eivät tee parasta oikeutta kirjalle. Frida Pontén Virkkauksen ilo lupaa, että sen ohjeet on helppo ymmärtää. Sopii siis minulle!
Kirjassa on enimmäkseen ohjeita pieniin käsitöihin kuten mm. nappikoruihin, kukkiin, ranteenlämmittimiin, huiveihin... Osa kirjan töistä on todella helppoja toteuttaa, niissä kun voi yhdistellä kirpparilöytöjä, kuten värikkäässä päiväpeitossa. Itse haaveilen samalla tekniikalla toteutetusta valkoisesta pöytäliinasta.
Kirjassa kesän ja syksyn käsityöt on jaettu omiin lukuihinsa. Omat osuutensa ovat saaneet myös väri-ilo, pastellisävyt ja pikkuväelle tehtävät käsityöt. Olen huomannut odottavani jo pikkuisen syksyä. Siksi tykkään kirjankin syksykuvista. Syksy on kovin kuvauksellista aikaa.
Tämän hetken hermolepokäsityöni ja virkkauksen ilon tuojani on violetit neliöt. Neliöitä kun ei tarvitse paljoa miettiä ja värien yhdisteleminen on hauskaa. Tarkoituksenani on tehdä torkkupeitto ja peitosta niin suuri kuin olemassa olevista langoista tulee. Reunaväriksi valitsin violetin, koska se sopii sekä tytölle että pojalle. Olen iloinen, että saan siivottua lankavarastoa ja tulee vähän lisää säilytystilaa, sitä kun ei ole koskaan liikaa.

Löysin taas pari kivaa kesäisen värikästä pannulappua. Näitä alkaa olla jo yli oman tarpeen, mutta en ostakaa järjen vaan tunteen mukaan ja tutkimusmielessä. Minusta käsityöt ovat kiehtovia. Huomaan nykyisin kirppiksiltä etsiväni lähinnä vain käsitöitä tai käsitöihin liityviä materiaaleja. Ostoskoriin on päätynyt mm. matonkuteita, virkkuukoukkuja ja puikkoja, nappeja, pitsiliinoja, pitsinauhaa, pannulappuja sekä kangasta ja muutama käsityöaiheinen kirja. Räsylaarista löytyi kellastunut lakana, jonka ostin sen kauniin nauhan takia. Toivottavasti opin ompelemaan ja voin hyödyntää nauhaa ompeluissa.

Ei mökkijuhannusta tänä vuonna, vaikka yhteismökille olisi päässyt. Pesti koiranhoitajana piti kaupungissa ja kuntoutus oman koiran kanssa jatkuu, nurmikkokävelyillä.
Eilen oli lämmin kesä taas täällä. Saattoi istua pihalla virkkaamassa. Kaipaan vaihtelua, ihan pientä matkaa, ei tarvitse olla kauaskaan, vähän vaihtelua arjesta. Mutta en halua mennä, kun haluan olla mahdollisimman paljon kotona, koiramme luona. Kun ei tiedä onko noita hetkiä enää paljoa. Nyt on vähän selkänsä blogille kääntänyt olo, elämä on kovin sisäänpäin kääntynyttä ja tunteikasta. Kirjoitan ja kuvaan taas, kun reipastun. Kameraan tarttuminen on ollut vaikeaa. Tällä viikolla löysin blogin, joka on inspiroinut, kun inspiraatiot ovat muuten olleet hukassa. Ja kiitos Tuula tunnustuksesta.


Kasvimaata olen saanut jo edes jonkinlaiseen kuosiin. Pientä kasvuakin jo aikaiseksi, vaikka osa siemenistä oli jo vanhentuneita. Tänään askartelin yrttitikkuja, jotta erottaisin pieniä vihreitä toisistaan. Ruohosipuli ja sitruunamelissa ovat jo niin hyvässä kasvussa, etteivät ne tunnistetikkuja kaipaa. Raparperistäkin voi kohta jo kerätä satoa.

Eilen oli käytävä kirjastossa, koska en saanut uusittua enää paria kirjaa. Olivat olleet jo maksimiajan lainassa. Kirjastoomme on ilmestynyt automaatit niin palautukseen kuin lainaukseenkin. Sinänsä ihan mukavaa leikkiä itse kirjastontätiä, mutta kone ei korvaa sosiaalista kohtaamista virkailijan kanssa. Automaatteja perustellaan mm. paremmalla tietoturvalla ja sillä, että nyt virkailijoille vapautuu enemmän aikaa neuvontaan ja opastukseen. En tiedä kuinka paljon automaateilla säästetään henkilöstökuluja? Ehkä noihin laitteisiin ajan kanssa tottuu tai turtuu. Nyt ne tuntuvat vielä kovin vierailta.